Ensimmäistä kertaa ryhmäliikuntatunnille?
Minkä tahansa uuden harrastuksen aloittaminen on jännittävää.
Pysynkö muiden tahdissa? Mitä jos en jaksa? Mitä jos en osaa? Mitä muut ajattelevat minusta?
Olemme kuluneiden vuosien ajan kuunnelleet satojen ja satojen ryhmäliikuntaa ensimmäisiä kertoja testaavien huolia. Ne toistavat usein yllä olevaa kaavaa.
Käydään siis hieman yhdessä läpi, millaista on aloittaa ryhmäliikunta harrastuksena.
Kyllä voit! Tuntimme on rakennettu niin, että voit hypätä mukaan koska vaan. Meillä aloittaa koko ajan uusia asiakkaita, joten on erittäin todennäköistä, että et ole ainoa ensikertalainen kyseisellä tunnilla. Ohjaaja, sekä muut asiakkaat, ovat tottuneita siihen, että tunneilla osallistujat vaihtuvat.
Muista, että jokainen osallistuja on joskus ollut kyseisellä tunnilla ensimmäisen kerran. Kukaan ei ehdi katsomaan mitä viereinen kaveri tunnilla tekee, vaan kaikki keskittyvät omaan treeniin.
Ohjaaja on paikalla tsemppaamassa sinua parhaaseen suoritukseen, jonka juuri sillä kerralla pystyt antamaan. Jos voimat yksinkertaisesti loppuvat kesken sarjan, jätä esimerkiksi painot pois ja tee liike loppuun pelkällä kehonpainolla. Vaihtoehtoisesti voit lopettaa sarjan kesken, tasata hetken hengitystä ja lähteä mukaan taas uuteen liikkeeseen, kun setti vaihtuu.
Kuuntele omaa kehoa ja tee sen mukaan, mikä tuntuu sopivalta. Ensi kerralla jaksat taas hieman enemmän!
Anna jokaiselle tunnille 2-3 mahdollisuutta, jotta opit valitsemaan sopivat painot / vastukset ja pääset sujuiksi liikkeiden kanssa. Tämän jälkeen homma helpottuu huimasti.
Mukavat treenivaatteet, joissa tunnet olosi hyväksi. Ota mukaan myös vesipullo ja sisäkengät.
Jotkut tykkäävät tuoda oman maton varsinkin kehonhuoltotunneille, mutta se ei ole pakollista. Kaikki treeniin tarvittavat välineet löydät meiltä. Ohjaaja kertoo tunnin alussa, mitä välineitä tarvitset.
Ota mukaan myös pitkähihainen tai huppari, jonka voit heittää helposti päälle tunnin lopussa.
Kehonhuoltotunneille (varsinkin yinyogaan) sopii myös villasukat!
Melkein kaikille!
Mikäli sinulla on liikkumista vaikeuttava vamma tai sairaus, olet raskaana / juuri synnyttänyt tai jokin muu terveydentilaan liittyvä vaivaa mieltäsi, konsultoi lääkäriä / fysioterapeuttia ennen aloitusta.
Voit myös nykäistä ohjaajaa hihasta ennen tunnin alkua ja kertoa tilanteestasi. Ohjaajat pystyvät lähes aina antamaan vinkkejä, sekä korvaavia liikkeitä vaihtoehtona.
Ymmärrän houkutuksen hypätä salin takanurkkaan. Suosittelen kuitenkin, että valitset paikan salin etu- tai keskiosasta. Sen lisäksi, että näet ohjaajan paremmin, näet myös itsesi varmasti peilistä.
Joillain tunneilla saatetaan ohjelman aikana kääntyä takaseinää kohti, jolloin sinulle on hyödyksi, että myös toisella puolella on ihmisiä, jotka osaavat jo liikkeet ja kenestä katsoa mallia.
Jos näiden jälkeen jäi vielä kysymyksiä mieleen, tule ihmeessä juttelemaan lisää!
Voidaan myös käydä yhdessä tutustumassa saliin ja siellä oleviin välineisiin.
Ryhmäliikuntatunnit ovat kaikkia varten. Saat niistä iloa, onnistumisia ja energiaa.
Treeni on helppo tehdä, ohjaajan neuvoessa ja tsempatessa joka askeleella.
Tervetuloa Salora Gymille!